Sain Suomen Lastenlääkäriyhdistykseltä matka-apurahan 6 viikon klinikkavierailua (clinical observership) varten PMC:iin, yhteen Euroopan johtavista lasten hemato-onkologisista sairaaloista. Jakson tavoitteena oli syventää osaamista lasten leukemioihin ja lymfoomiin liittyen, tutustua keskuksen tieteellistä tutkimusta ajavaan koneistoon sekä verkostoitua paikallisten kollegoiden kanssa.
Jaksoni aikana vietin pääosan ajasta hematologisella osastolla ”Schommel” (keinu), eri poliklinikoilla sekä muutaman päivän myös tutkimusyksikössä. Hollanninkielinen potilastietojärjestelmä sekä hollanniksi käydyt keskustelut perheiden kanssa eivät tuottaneet ongelmaa kieltä osaamattomalle kuulijalle AI-pohjaisen kääntäjäsovelluksen sekä Google Lensin käännösominaisuuden ansiosta.
Käytännössä päivittäin oli tumor board -toimintaa (esim. leukemiat, relapoineet/refraktaarit leukemiat, lymfoomat, kantasolusiirrot, CAR-T -hoidot, luuytimen vajaatoiminta) tai isoja kiertoja (grand rounds), joissa keskustelu käytiin englanniksi. Observoijan roolissakin olin tervetullut keskustelemaan näissä meetingeissä ja erityisesti tumor board -toiminnassa kävi ilmi, miksi keskittämisessä on voimaa harvinaisten lasten syöpäsairauksien osalta – todella monta silmäparia näkee paremmin kuin muutama harva pari, kun taas 600 potilasta (vrt. 150-200 koko Suomessa) vuodessa tuo toistoja harvinaisiinkin asioihin ja näissä möteissä hiljainen tieto tiivistyi näkyväksi.
Vuodesta 2018 Hollannissa kaikkien lasten syöpäsairauksien (paitsi retinoblastooman) hoito on siis keskitetty PMC:iin, Utrechtiin. Keskittämisen taustalla oli syöpään sairastuneiden lasten vanhempainyhdistys sekä hollantilaiset lasten hemato-onkologit, päällimmäisenä tavoitteena koota pirstaloitunut hoito ja sitä kautta parantaa hoitotuloksia. Maantieteellisen sijaintinsa ja erinomaisten kulkuyhteyksien vuoksi käytännössä kaikkialta maasta pääsee ko. sairaalaan kahdessa tunnissa. Edellä kuvatusti keskittämisestä on ollut kliinisen osaamisen kannalta hyötyä, mutta toisaalta myös useat kollegat kuvasivat, että erittäin suppea urautuminen erikoisalan sisällä – yksi hoitaa pääasiassa pelkkää akuuttia myelooista leukemiaa (AML), toinen lymfoomia, kolmas korkea-asteisia aivokasvaimia jne. – kaventaa osaamista ja toisaalta myös näkökenttää lasten hemato-onkologian kenttään kokonaisuutena. Ennen ko. keskuksen avautumista suurin osa kollegoista oli kuitenkin hoitanut laaja-alaisesti eri hemato-onkologisia ja hyvänlaatuisiakin verisairauksia sairastavia potilaita. Hollantilaiset kollegat muistivat myös kertoa, että kyllähän Suomessakin lasten syövän ennuste on tilastojen valossa ollut maailman kärkikastia jo pitkään.
Vaikuttavinta tässä järkälemäisessä instituutissa oli sen kapasiteetti mahdollistaa ja edistää kaikenlaista tutkimustyötä. PMC:n tutkimuslaitos laboratorioineen, henkilöstöineen ja tiloineen on saman katon alla kuin varsinainen sairaala, joskin erillisissä tiloissa. Näin esimerkkinä: laitoksen Trial & Data centerissä on omat työntekijöiden alajaostonsa sellaisille kliinisille tutkimuksille, joissa sponsori ja tutkimuksinen pääasiallinen vetovastuu on joku muu instanssi, sekä toinen alajaosto sellaisille kliinisille tutkimuksille, joissa PMC toimii sponsorina. Lakiasiantuntemuksen, tilastoasiantuntemuksen ja niin monen muun monikansallisen kliinisen tutkimuksen vaatiman erityisasiantuntemuksen sijaitessa saman katon alla ovat edellytykset tutkimustyölle lasten hemato-onkologian alalla omaa luokkaansa Euroopassa. Tällä hetkellä ko. keskuksessa onkin auki yli 150 kliinistä tutkimusta, mikä on kyllä melkoinen määrä.
Verkostoituminen oli jakson paras ja tärkein anti, eikä kotiin tarvinnut lähteä ilman uutta tutkimusprojektia, jota jakson aikana virittelin. Jakson aikana tapasin paljon innostavia ja inspiroivia kollegoita, joiden kanssa haastavien potilastapausten osalta on helppo olla jatkossa yhteydessä. Samankaltaisilla observointijaksoilla oli myös kollegoita esim. Ukrainasta ja Romaniasta, joiden kanssa keskustellessa avautui aiempaa konkreettisemmalla tavalla, kuinka erilaisissa todellisuuksissa syöpään sairastuneet lapset Euroopan sisälläkin voivat elää. Tätä myöten täytyy olla kiitollinen asiaintilaan Suomessa, vaikka kehitettävää aina löytyykin.
Kiitos SLY:lle matka-apurahasta, joka osaltaan mahdollisti tämän sekä kliinisen osaamisen että tutkimustyön kannalta elintärkeän jakson toteutumisen.
Henri Aarnivala, lasten hemato-onkologi, OYS